Ammattirakentaja-lehti

Näin vältät viemäriongelmat

Putkiremontti. Vesivahinko. Nämä sanat nostavat taloyhtiöissä niskakarvat pystyyn – puhumattakaan remonttien aiheuttamista kustannuksista. Säännöllinen huoltaminen pitää vesiputket ja viemärit kunnossa eikä yllätyksiä pääse syntymään.


Taloyhtiöiden viemäreihin ja putkistoon pätee pitkälti tuttu sanonta ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Niitä ei juurikaan ajatella tai huomata huoltaa, kun ne toimivat, vaan herätys tulee vasta, kun jokin menee pieleen.

– Ei niistä kauheasti kanneta huolta. Hiukan kannattaisi kuitenkin panostaa, sillä vesivuodot ja tukkeutumat voivat aiheuttaa isoja ongelmia, muistuttaa kehitysjohtaja Juhani Solkinen Kruunuasunnoista.

– Syypäänä ongelmiin voivat olla vesiputkiston kunto sinänsä, pistemäiset syöpymät, kalkki ja sakkautumat. Viemäreissä ongelmana ovat tukkeutumat, joita kertyy, jos niitä ei huolleta.

Pienet, hyvissä ajoin havaitut vahingot ovat helpommin korjattavissa, mutta isompien ongelmien hoitaminen vaatii sekä aikaa että rahaa. Solkisen arvion mukaan kustannushaitari vaihtelee muutamasta satasesta jopa satoihin tuhansiin euroihin. Lisäksi korjauksista koituu haittaa asukkaille.

– Meillä oli juuri tapaus, jossa oli kolme päällekkäistä kerrostaloasuntoa pilalla. Niitä kuivailtiin kuukausi tai puolitoista ja korjattiin saman verran, eli kyllähän se haittaa asumista.

Kuvaaminen kertoo putkien kunnon

Viemäri- ja putkiverkostoja huolletaan muun muassa huuhtelemalla niitä säännöllisesti. Huuhtelu ehkäisee tukosten syntymistä ja pidentää putkistojen ikää. Lisäksi verkostojen kuntoa pystytään seuraamaan kuvaamalla niitä.

– Huuhtelun jälkeen samaan linjaan työnnetään videokamera, joka antaa kuvaa putkien sisältä. Ulkopuolelta kuntoa on mahdotonta nähdä, sanoo putkistokuvaaja Kalle Komonen Lassila & Tikanojalta.

Kuvauksista saadaan tietoa putkien sisäpinnan kunnosta, mahdollisista painaumista, tiivisteiden kunnosta ja siitä, vaaditaanko jotain korjauksia. Kuvien perusteella tehdään raportti, jonka pohjalta taloyhtiö voi päättää, mitä tekee.

– Kuvaamisen avulla saadaan tietyssä määrin tietoa myös mahdollisista remonteista ja eri remontointimenetelmien soveltuvuudesta. Esimerkiksi äkillisten remonttien tarve huomataan, mutta pitemmällä aikavälillä on vähän vaikeampi sanoa.

Putkistojen säännöllisellä huollolla voidaan säästyä suurilta laskuilta. Mutta eikö sama raha kulu joka tapauksessa, jos putkia ollaan koko ajan rassaamassa?

– Putken sijainnista riippuen putken huoltamiseen kuluu tietysti rahaa. Mutta se on murto-osa siitä, mitä saneeraus tai rakenteiden purkaminen maksaisi, Komonen muistuttaa.

Lisätietoja:

Jarno Hellman
Yksikönpäällikkö
Lassila & Tikanoja
p. 0400 314 966
www.lassila-tikanoja.fi


logo_fiservice2

Osa 2.2

banneri-ltq_140x250_px-002

Champion Door

lami

labkotec_ammattirak_140x250